Hevosten solarium ja hieronnat

Kiitos todella hyvästä palvelusta Awenille!
 
Kaikki kolme hevosta pääsivät aluksi nauttimaan solariumin pehmeästä lämmöstä. Kukaan ei jännittänyt tilannetta, joten solarium sujui levollisesti kaikin puolin.
 
Hieroin ensin Cornixin, ori on hyvässä kunnossa. Niinkuin lähes kaikilla ratsuilla, myös Cornixilla oli kylkiluun välilihat hieman hellänä. Painelin kylkien akupisteitä hierontakepillä. Ori oli hyvin rentona, ei mitään ongelmaa.
 
Seuraavaksi hieroin Emen, sillä tosiaan oli lapa kummaltakin puolelta hieman jumissa. Jumit eivät olleet vielä kovin pahoja, mutta vaikuttivat kuitenkin jo hevosen liikkeeseen ja olemukseen. Yleisin syy lapojen jumiutumiseen on se, että hevonen ei liiku rungostaan suorana. Parhaiten lavan rennoksi saa ratsastaessa erilaisilla volttitehtävillä, vastalaukalla ja pohkeenväistöllä, myös taivutustehtäviä kannattaa tehdä.
 
Sentillä taas oli tosiaan ristiselkä hieman jumissa, mutta se ei kuitenkaan ollut syy ongelmaanne. Ponin kaularangan ja kaulan alueen lihaksrt olivat kovin jumissa, etenkin niskalihaksiin vaikuttava kaularangan akupiste oli hyvin hellänä. Painelin akupisteitä hierontkepillä ja auoin jumeja käsin, ja loppujen lopulta sain niskan jännitteen pois. Kotona kannattaa katsoa, että Senttiä ei ratsasteta liian tiukassa paketissa, sillä sen pään ja kaulan liittymä on lyhyt. Tällöin liian tiivis paketti aiheuttaa niskaan ja kaulaan jännitteitä ja jumeja.